LahtiFutis.net

Kausi lähestyy

Kun viime syksynä kirjoitin edellistä kolumniani, mietin illat pitkät kenet FC Lahti hankkii uudeksi pelaajaksi.

No, FC Lahti hankki Guinealaisen Mohamed Fofanan.

Jotain muuta ehdin toivoa…

”Pronssi, jonkinasteinen eurohuuma, miksei hankintoja tule?”

Moni on varmasti kuvitellut ja ehkä vieläkin kuvittelee, että FC Lahti aikoo hankkia jonkun megastaran vahvistamaan joukkuetta. Niin ei todennäköisesti käy. Miksi?

FC Lahti on valinnut selvän linjan pelaajahankinnoissaan. ”Nuori, nälkäinen, potentiaalinen, ura noususuhdanteessa ja halpa” Näillä kriteereillä pelaajia hankitaan ja kriteerien täyttämänä saapui mm. Berat Sadik ja Pyry Kärkkäinen. Täksi kaudeksi hankittu Fofana täyttää vaatimukset ja toivottavasti osoittautuu vahvistukseksi. Tämänkaltainen valinta on hyvä, sillä talous pysyy hyvällä mallilla nyt ja tulevaisuudessakin, sillä myöhemmin voidaan näistä pelaajista saada siirtokorvauksia. Mitään vanhoja ja kalliita kehäraakkeja ei Lahteen hankita ja hyvä niin. Mm. Valeri ”Vallu” Popovits oli tarjonnut itseään Lahdelle, mutta ei kelvannut. Pelillisesti olisi ollut hyötyä vielä ensi kaudella, mutta tuskin sen jälkeen. Ja palkkaa olisi joutunut maksamaan enemmän kuin seuraikoni Rafaelille, joka olisi ollut vääryys.

Talous varmaankin sallisi yhden ”jättipalkkaisen” pelaajan, mutta tämä on linja, joka on valittu eikä siitä kannata poiketa.

Kari Arkivuo voitaisiin laskea melkoiseksi vonkaleeksi, jos hän päättää Lahden paidan ensi kaudelle pukea.

Se on kuitenkin epätodennäköistä, sillä ulkomaat taitaa kutsua.

”Mohamed Fofana, Myllykoskelta Lahteen ihmeitä tekemään”

Katseet kääntyvät nyt Lahden vielä ainoaksi jääneeseen hankintaan eli Mohamed Fofanaan.

Tumma pelaaja valkeine hiuksineen kävelee katua pitkin, itselleni tulee mieleen Afrikkalainen supersankari, mutta ehkä se onkin Guinealainen Maradona. No mikä tai kuka se on???

Sehän on Mohamed Fofana! Pelipaikka löytyy keskikentältä, joko laidasta tai keskeltä. Ikää 23 vuotta. Pituus 170cm. Paino 60Kg. Siinä vähän faktaa.

Mäkelä ehti Fofanaa jo Myllykoskella valmentaa ja tiesi mitä sai kun Fofanan hankki. Fofana tuo mielikuvitusta Lahden keskikentälle ja samalla myös laajuutta. Fofana pelaa todennäköisesti laitalinkkiä FC Lahdessa, sinne ainakin Mäkelä hänet ajattelee laittaa. Hyvä valinta! Nopea, taitava, hyvä asenne ja potkutekniikka kunnossa. Hyviä ominaisuuksia laitalinkille, jolta on vielä läpimurto tekemättä.

Itse olen tyytyväinen Fofanan hankintaa sillä ”Mo” voi osoittautua kultakimpaleeksi. Myös sopimus on hyvä ainakin seuran kannalta, sillä ensimmäisen vuoden jälkeen Lahti voi Fofanan kiinnittää vielä seuraavaksi vuodeksi tai antaa mennä. Myös Fofana oli innoissaan Lahti-pestistään, sillä lehdissä hän on ehtinyt hehkuttaa kuinka mukavaa on päästä taas Mäkelän valmennukseen.

Voimme hyvillä mielillä toivottaa Guinean teräsmiehen tervetulleeksi!

”Hitti Litti Litmanen, tee nyt se sopimus”

Moni odottaa itseni tavoin Litmasen sopimuksen julkistamista, mutta ainakaan vielä vähän aikaan sitä ei tule. Mutta eiköhän se aika varmaa ole, että ”takatukka” nähdään Lahden pelipaita yllä ensi kaudellakin, sillä mikäs olisi sen mukavampaa kuin lopettaa uransa mestaruuteen kotikaupungissaan. Litmasen markkinallinen panos olisi valtava ja myös pelillinen panos olisi iso. Toivotaan, etteivät Jarin jalat irtisano omaa työsopimustaan ennen tulevaa kautta.

”Vahvistuksia tarvitaan ”

Ei Fofanalla mestaruutta voiteta joten toivotaan, että testimiehet osoittautuvat pelimiehiksi. Testissä on vanha tuttu Lasse Lagerblom, Jussi Heikkinen, Jaakko Juuti, Timo Tahvanainen sekä pari omaa junnua Huuhka ja Länsitalo.

Nämä herrat pääsevät näyttämään taitojaan harjoituspelissä, Uusi Lahti Cupissa ja harjoituksissa, joten näytönpaikkoja riittää. Jaakko Juutilla ja Timo Tahvanaisella on varmaankin pieni kilpailu siitä, kumpi saa sopimuksen mastokaupunkiin. Vain toinen saa sopimuksen ja koska kummallakin pelipaikka on laidassa, ei sinne toista pelaajaa tarvita.

Myös Arkivuon kaappaaminen olisi kova juttu allekirjoittaneelle, sillä kikkakolmoset, - neloset ja - vitoset sujuvat kauniisti ex-lahtelaiselta. Jos Arkivuo Lahden kauniin pelipaidan päällensä pukee, voidaan huokaista helpotuksesta.

”Alkukaudesta Palloseuroja kaatamaan”

Lahden otteluohjelma tuli julki vähän aikaa sitten ja kierroksen aloittaa vierailu Hongan vieraana Finnair Stadiumilla (pelipaikka jouduttu siirtämään). Sen perässä tulee kolmen kotipelin putki Palloseuroja vastaan. Honkaa vastaan tasuri, Palloseuroista voitot niin hyvältä näyttää!

Viime kaudella alkukauden hyvä alku toi FC Lahdelle hyvät asemat, joten toivottavaa olisi jos samanlainen henki saataisiin syttymään tällä kaudellakin. Haasteellinen ohjelma on ennen kaikkea heinäkuussa, koska silloin on paljon kovia pelejä, mm. Eurocupin 1. kierroksen pelit.

Viimeinen peli on Interiä vastaan kotona ja tällä kertaa toivottavasti ratkaistaan mestaruus FC Lahdelle Hiihtiksen valoissa.

”Minkälainen on nykyjoukkueen kunto?”

Kalle Eerolan iso pötsi on ollut tuttu näky talvipeleissä, mutta nyt toivotaan, että jouluna ei kinkku uponnut liian hyvin Kallen mahaan. Ensi kaudella Lahden lokit ovat jälleen tyytyväisiä, kun vasuri roiskii kuuluisia lokinsyöttöpotkuja. Vaparispesialisti tulee jatkossakin potkimaan vaarallisia keskityksiä, sillä syksyllä solmittiin vuoden mittainen jatko.

Viimekauden joukkueesta on paljon tuttuja kasvoja, mutta Pyry Kärkkäinen, Pekka Kainu ja Eetu Sassila vaihtoivat joukkueitaan. Mistään hirveistä menetyksistä ei voida puhua, sillä Sassilalla ei vaan taso riittänyt ja Vetelin hiipivä kostaja Pekka Kainu ei ollutkaan keskivertoa parempi pelaaja. Tosin pitää toivoa, että Pekka ei ensi kaudella gepardimaisilla liikkeillään vie Lahden puolustusta. Pyry Kärkkäinen olisi ollut hyvä pitää, mutta Muurisen saunaillat ovat näköjään suosittuja lahtelaisten keskuudessa. No, ehkä Pyryllekin löytyy paikka saunanlauteilta, jos Ville ja Mikko tekevät tilaa.

Viime kaudella joukkue puolusti joukkueena ja sellaista nähdään ensi kaudellakin, sillä joukkue on varmasti entistä tiiviimpi ja kokeneempi.

Nyt nauttimaan talven peleistä ja hyvää kauden odotusta!

Rafu